perjantai 7. marraskuuta 2014

Lumipuistoilua

Oli ihan pakko uhmata kohtaloa ja lähteä kummankin koiran kanssa yhdessä puistoon. Kaikkea sitä tekeeki kuvailun vuoksi. :) Matka meni ihan hyvin. Jago hyppii hihnassa Troin päälle, mutta Troiluksen tiukka komento vähensi kyllä sitä toimintaa tosi hyvin. Kerran vain kaaduin matkalla ja sekään ei ollut poikien vika. Tosin ihmisillä oli varmasti hauskaa, kun Jago ei olisi päästänyt mua ylös. Piti ihan suuttua, että päästiin jatkaan matkaa. :D

Pitäisi varmaan ostaa hihnanjakaja, jotta pystyisi paremmin kuljettaan noita kahta yhdessä. Mehän ei olla niitä yhdessä lenkitetty ettei Troilus opeta Jagolle sitä ärsyttävää autoille ja pyörille rähisemistä. Toisaalta, jos Jago on kokoajan siinä vieressä niin ehtiikö Troi reagoida niin paljoa muuhun? Mietin, että ostaisiko kalliimman joustavamman jakajan vai halppiksen?

Joka tapauksessa päästiin puistoon ja onneksi siellä ei ollut muita. Pojat sai temmeltää yhdessä ja mä sain antaa rauhassa kameran laulaa. Jossain vaiheessa yksi mies tuli puistoon (ilman koiraa) katselemaan poikien touhuja. Oli kyllä ihan mukavaa juttuseuraa. Jagokin alun jänskäilyn jälkeen reipastui haistelemaan miestä. :)















Kotiuduttua menikin sitten hetki jos toinenkin, kun leikkasin lumipaakkuja pois Troiluksen turkista.  Saa lähteä taas tassukarvat ja hieman mahanaluskarvojakin huitsin nevadaan. Nyt on kaksi mukavan väsynyttä koiraa. Olisi kyllä paras hetki tehdä kouluhommia, mutta mutta... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti