perjantai 12. syyskuuta 2014

Viimeinen pentukoulukerta

Tänään Jago kävi viimeisellä pentujen leikkikoulukerralla ja mittariin lävähti hienot 14 viikkoa. Painoa on jo 13,4kg. Hyvin siis kasvaa! Nyt ei muuten pariin viikkoon ole tullut oksennuksiakaan autoon eikä Jago ole kuolannut. Hyvä homma! Toivottavasti sama tahti jatkuu.

Tänään pentukoulussa jatkettiin hieman tutustumista erilaisiin pentujen agilityesteisiin. Uutena esteenä oli rengas (maassa oleva tietysti!) ja keinu. Kummatkaan ei tuottanut mitään ongelmia. Katsottiin menisikö Jago jo putkea, jossa on kulma, mutta ei ihan vielä. Vedettiin putki suoraksi ja siitä tykkäsi kyllä taas. :) Puomi tuotti vaikeuksia tällä kertaa. Lienee varmaan tuo kauhea kasvutahti syynä siihen. Jago ei ymmärrettävästi oikein hallitse takapäätään, joten on se hankalaa.

Alettiin harjoitella myös hieman kaukokäskyjä istu-maahan-seiso. Istumisen Jago on oppinut jo viikkoja sitten ja maahanmenoa ollaan reenailtu nyt viikko. Se on alkanut sujua tosi hyvin. Vielä tosin tehdään se käsiohjauksella. Istumisesta seisomaan ei olla reenattu yhtään ja imuttamalla se lähtikin heti sujumaan hienosti. En olisi uskonut, että Jago pääsee siitä kiinni noin hyvin. On se fiksu poika! Muutenkin tykkään Jagon työinnosta. On samanlainen kuin Troiluskin siinä suhteessa. Nyt täytyy alkaa heti kiinnittää huomiota oikeanlaisiin mielentilaan. Jagolla on meinaan samanlaista piippaamis-vinkumis -taipumusta kuin Troillakin ja se täytyy nyt saada kitkettyä heti pois tai muuten on turha ajatella kisaamista. Onneksi Koirakoutsista saa tähän kyllä hyvää opetusta.

Seuraavaksi mentiin ulkokentälle ja Jago pääsi hetkeksi leikkimään staffitytön kanssa. Kyllä huomaa, että Jagolle on kokoa tullut. Vielä ekalla kertaa kokoeroa ei tyttöön ollut niin paljoa kuin nyt. :)



Lopuksi vielä mentiin sisälle halliin ja otettiin hieman nenätyöskentelyä eli Jago koski kuonolla metallilätkään ja siitä sai palkan. Siinä on edistystä tullut hienosti. :)

Jagon hampaat on alkaneet varmaan kutista, kun nyt on yrittänyt muutamaan otteeseen järsiä kaikkea puista, esimerkiksi sohvanjalkaa ja olkkarin pöytää. Odotan kyllä innolla, että noi hampaat vaihtuisi ja pureminen loppuu. Jagohan hyppii myös hirveästi, mutta siitä en ole viitsinyt olla kokoajan kieltämässä, koska kohta korkeutta on niin paljon ettei hyppiä tarvitse. Mitään ei tietysti hyppimällä saa vaan täytyy istua nätisti ja ottaa katsekontakti. Tämän Jago on jo viikkoja sitten sisältänyt hyvin ja istuu aina ovien eteen ja tarjoaa istumista muutenkin aina kun jotain haluaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti